Laiska pikkurilli ja 4 syytä miksi helle on hyvä

Ehkä on sinun onnesi tänään, että on helle. Onneksesi kääntyvät myös nämä minun typerät sormeni mitkä eivät edelleenkään ole siellä, missä niiden pitäisi kaikkien ”Kirjoita paljon nopeammin kymmensormijärjestelmällä!”-oppaiden mukaan olla.

Sormet eivät vaihda paikkaa.

Myöskään kirjaimet tai näppäimet eivät vaihda paikkaa joka kerta kun läppärin kansi menee kiinni. Sama sormi hallitsee aina tietyt näppäimet, nämäkin pysyvät vakiona ja muuttumattomina.

Silti jaksan yrittää.

Samalla väärällä sormella painan samaa väärää näppäintä ja oletan, että tällä kerralla saan lopputulemana eri kirjaimen. Aivan kuin avaisin jääkaapin oven uudestaan ja uudestaan ja olettaisin löytäväni sieltä jotain mitä ei aiemmin ollut.

Ei se perkele muutu, ei kirjain eikä safkat kaapissa. Ihme juttu.

Kaikista vinointa tässä on se, kuinka vaikea on korjata kirjoitusvirhettä, tai siis että miksi backspace on juuri siinä missä se on??

Minä uuvatti en edes tiennyt, että j- ja f-näppäimissä on ne pienet merkit just siksi, että etusormet osaavat asettua omille paikoilleen! Tiesikkö sä?

Mutta siis virheisiin. Oikean käden pikkurilli on ö-kirjaimen päällä ja hallitsee montaa näppäintä, myös backspacea. Sinne meneminen on joka kerta yhtä hankalaa, ainakin minun oikean käden sormilleni.

Heti, kun yrittää lähteä hönkimään liian lujaa, tippuu aivot kyydistä ja siksi sormetkin. Hyvä toki on, että kirjoitusvirheitä tulee paljon. Joutuu harjoittelemaan virheen korjaamista. Sitä vaikeinta.

Saa siis pikkurilli venymistreeniä, ja Minna hermojenmenettämättömyysharjoitusta…

Jos sinä tiedät, miten normaali töppö- ja tönkkösorminen nainen saa pidettyä kaikki muut sormet rentoina omilla nappuloillaan (niitä painelematta!) samalla kun pikkurilli venyy korjaamaan väärin kirjoitettua, otan vinkkejä vastaan!

Nimettömän vahvistusjumppa olisi hyvä, ja pikkurillin ja nimettömän oman itsenäisyyden vahvistaminen olisi myös hyvä. Etteivät ne aina liikkuisi klimpissä…

 Oma jumppa kirjoittajan sormille, onkohan sellaista jo olemassa?!

No, harjoitus tekee mestarin, tässäkin asiassa!

Mutta siis kirjoitukseni muuttuvat.

Hidastuneen kirjoitustahdin ja vajaan kuukauden päästä alkavan toisen kirjan kirjoittamisen myötä sinä saat entisten kilometripostausten sijaan lyhyemmän kirjoituksen. Vaikka toivonkin ensi viikolla tämän kirjoittamiseni olevan taas hiukan vikkelämpää, lupaan, ettei enää kilometripostauksia (paitsi jos keksin jonkun hienon tarinan, tai sadun!).

Eikä varsinkaan liian tiukan nutturan kanssa kirjoitettuja.

Inhosin niitä itsekin (inhoan edelleen) ja olen hurjan pahoillani siitä, että yritin tarjoilla jotain, mihin tämä nainen ja kirjoitukset ja blogi eivät vaan ole tarkoitettu. Jossain vaiheessa lähdin väärään suuntaan, otin väärän polun. Nyt pakitin takaisin ja yritän päästä takaisin siihen, mistä lähti menemään pieleen.

Minun lempparikirjoitus oli tämä ”Muutto maaseudulle”-postaus (tästä pääset tuon lukemaan!) ja tämäntyyppisistä postauksista tykkään, ja niitä tahtoisin kirjoittaa lisää. (Jos sinulla on joku lemppari minun postauksissani, tietenkin saat sen kaltaisia toivoa ja tuoda toiveesi julki vaikka tämän postauksen alla olevassa palautelootassa!)

Koska päätin lopettaa tärkeilyn, on tänään käsittelyssä niinkin Älyttömän Pätevät Asiat kuin jo yllä muristun kymmensormijärjestelmällä kirjoittamisen lisäksi kuusentaimet ja raivaussahahommat ja sydänkohtausherätys ja räjähtänyt päiväjärjestys.

Ja nämä helvetin helteet.

Se, että minä koen helteet raskaiksi ja ärrimurrin tuoviksi, ei tietenkään tarkoita sitä, ettenkö olisi onnellinen sinun puolestasi, joka rakastat helteitä. Tiesithän tämän?!

Mutta mutta.

Miten näillä helteillä pitäisi kyetä suoriutumaan kaikista kehon ja/tai aivojen toimintaa vaativista töistään ja vielä niin, että hyväksi todettu vuorokausirytmi säilyisi (lue: yöunien mitta pysyisi tolkkupäisenä)??

Niin. Helle on minulle haastava, edelleen, vaikka ei enää tarvitsekaan tehdä hevoshommia. Keho pääsee siis helpommalla, nyt pitäisi vain tehdä ajatustöitä, luoda uusia suuntia yritykselle.

Sehän on helppoa!

On, jos tietoinen mieli ja keskittyminen on läsnä. Silloin ongelmanratkaisukyky toimii, luovuutta on ja riittää ja uuden luominen sujuu, meillä kaikilla.

No onko läsnä? Sujuuko?

Joo! Toki!

(no ei)

Sujuu just tasan yhtä hyvin kuin se, että yrittäisin loitsuamalla saada kaikki Martta-kissan ympäri taloa raijaamat sukat ja kalsarit takaisin omille paikoilleen. Tai saamaan melkein kahdeksantoistavee kundit nukkumaan hiukan aiemmin kuin kello 06.

(Mutta en voi sille mitään, että koen riemastuttavaksi sen, kun he tajuavat meidän jo heränneen, vaikka he kulkevat vielä samoilla silmillä, ja myös nautin suuresti aamuöisistä juttelutuokioistamme.)

Mutta siis kuten sukat pysyvät Martan jäljiltä hujan hajan lattioilla ja kundit menevät yöunilleen, kun me jo juomme aamukahveja, samalla tavalla aivoni jähmettyvät helteillä.

Kuka katsoo Simpsoneita, tietää sen apinan Homerin päässä, silloin kun tämän pitäisi jotain miettiä. Apina, joka vaan lyö tamburiineja yhteen, vai kämmeniäänkö läiskii, vieden kaiken Homerin keskittymisen.

Se on mun pää, se apinapää, mutta jätetään se hetkeksi kolisemaan (tai no, sitä se tekee joka tapauksessa, oli helle tai ei…).

Metsähommat ja helle?

Laki komentaa istuttamaan uusia taimia hakatun tilalle, tai ensimmäisinä vuosina raivaamaan kaiken sen, mitä metsään kasvaisi luonnostaan mutta mikä häiritsee istutettujen taimien kasvua. Tai siis käsittääkseni laki komentaa ainakin niitä, ketkä saavat jotain tukea metsänhoitoon.

Jos olet ajatellut, että mustikoiden kerääminen kesähelteillä on ärsyttävää ja hikistä ja että illalla, kaikki paukamat laskettuasi, tiedät olleesi metsän himotuin kinkku, tule kokeilemaan raivaussahahommaa, tai taimien istuttamista.

Siinä todellakin tietää olevansa elossa, tai ainakin omaavansa fysiikan, mikä asettaa omat ehtonsa työskentelylle hikeä tippuvana, tai rajallisen kärsivällisyyden ja sietokyvyn, siellä hyttys- ja paarmapilvien keskellä ollessa.

Kauaa ei jaksa, ei ihan oikeasti pysty, ei edes mieheni, joka tekee töitään taloudellisesti, mahdollisimman pienillä liikkeillä. Ei ainakaan tuossa metsässä, suojaisassa aukossa, minne ei tuuli juurikaan osu.

Kesäkuun helteillä parasta metsätyöaikaa on kello 04-08. Aamukasilta voi olla jo liian kuuma. Illalla hyvä on ehkä vasta joskus iltaysin aikaan, joskin useasti illalla mahdollinen iltatuulikin tyyntyy ja jos on lämmin yö, tietää se armotonta ötökkämäärää illan tunteina.

Metsähommille jää siis aamuyöt.

Minun puhelimeni herätysääneni on hitaasti kasvava zen-höntyily. Mieheni herätysääni taas saa aikaan saman reaktion kun jääpuikko, joka tipahtaa räystäästä haalarin ja paidan ja topin kaulansuusta suoraan tissien väliin.

Koska elossa oleva Minna on kuollutta Minnaa suuremmaksi hyödyksi itselleen ja muille (tai näin ainakin luulisin), on minun siis herättävä ennen metsään menevää miestäni.

Että saan sen zen-höntyilyherätykseni, enkä hänen sydänkohtausherätystään.

Tämän lämpimän loppuviikon aamuina mies on herännyt kello 03.30. Minä 03.20.

Se minun apinapääni toimii hyvin nyt vain iltasella, mikä venyttää nukkumaanmenoa ja myös jättää osan töistä tekemättä. Varsinkin, kun tässä vaiheessa olisin suunnittelemassa aivan uusia palvelumuotoja ja alustoja niille, ei tuo luovuus nyt oikein irtoa.

On vain se apina.

Siksipä kalenterissa ”Viime viikon tekemättömät”- lista valuu jo kohta yli paperinreunan ja leviää pöydälle kuin kaatuneen lasin maito, olipa listan hommat sitten raskaampia ulkotöitä tai luovuutta ja näpsäköitä keksintöjä vaativia ajatustöitä.

Tekemättömät työt, helle, ruokailut, kehon turvotus ja ärtyminen siihen, notkuminen ja viivyttely ja liikkumattomuus mikä tulee helteestä (ja myös tämän viikkoisesta nuhasta), pyörittävät hienoa ja komeaa ja kasvavaa lumipalloa…

Helle vie ruokahalun, tuo tilalle kummallisen närppimisen, mitä vahvistavat lyhentyneet yöunet, mitkä myöskin saavat (kenet tahansa!) syömään huonolaatuisemmin, mikä tuo turhautumista ja nestekertymää eli turvotusta, mitä helle lisää, mikä turhauttaa ja ärsyttää, mikä tuottaa vielä huonompaa syömistä ja notkumista ja turhaa päivissä lillumista, mikä ohjaa notkumaan somessa, mikä venyttää iltoja, mikä tuo makeanhimon ja myös jättää töitä tekemättä mitä helteen tuoma löllöys lisää.

MUTTA ja KUN. Kun ei irtoa ei kehosta eikä mielestä, voi kerätä kukkia ja kyllä, nyt kävelen yli kaiken sen, mitä olen sanonut, koska kukat.

Jos ei olisi helle, en ehtisi käydä höntyilemässä pelloilla koska olisi energiaa luoda uutta, jolloin tekisin töitä ja kaikki kukkaset menisivät ohi.

Helle on siis hyvä.

Ja koska on helle ja mieheni menee aikaisin metsään, ovat kunditkin siellä olleet.

Helle on siis hyvä.

Kuinka näpsäkkää, suoraan peli-illan ja -yön jälkeen mennä iskän kanssa pariksi tunniksi metsähommiin, ennen suihkua ja kakkosaamupalaa ja nukkumaanmenoa!

Kun teinin saa irti sieltä omasta maailmastaan, tekemään fyysistä työtä ja olemaan vanhempiensa kanssa, on se hyvä.

Helle on siis hyvä.

Kirjoitin kalenteriini, ”Hei! Nyt alkaa työt laahata jäljessä. Hoi pomo, höllää vähän!”.

Mikä on hyvä. Koska on muutakin, en jaksa enkä viitsi päsmätä Hirveän Hianoja Postauksia (koska saan kyllä sanoa samoja, minulle tärkeitä juttuja muillakin tavoin).

Sinä pääset siis vähemmällä, koska 2500 sanaa ON enemmän kuin tämä 1250 sanaa.

Helle on siis hyvä.

Kiitos, että annoit kirjoitukselleni aikaa, olen siitä onnellinen.

Iso halaus sinulle!

Minna

Koska helle! 😀

Alla olevalla voit kertoa toiveita, antaa palautetta, kaikki käy!


Vastaa