45-vuotiaana voi syödä taikinaa ja pelätä sitä, että on tehnyt itsensä tarpeettomaksi

1. 21-vuotissynttäreilläni kiukuttelin Juicelle sitä, ettei hän ollut muistanut synttäreitäni. Toisaalta, hän oli sinäkin iltana dj:nä, joten missä välillä olisi ehtinyt ja toisaalta, vastahan me reilu kuukausi aiemmin olimme tavanneet.

Matkalla Juicen luo Humalistonkadulle pysähtelin ihailemaan mustarastaan laulua aamuyöisessä Turun keskustassa.

Taisin tehdä sen aina liikennemerkin kohdalla, että pysyin pystyssä.

Jonkun juurelle taisin myös oksentaa.

2. Eilen juhlin 45-vuotissynttäreitäni viemällä mieheni töihin, toisen pojan työharjoitteluun autokorjaamoon ja toisen rakennustyömaalle. Siirsin säästötililtäni muutaman kympin, ne kaikki mitä siellä oli, korttitilille.

Käteistä? Korttini ei toimi maksupäätteissä.

Kaikki rahani? Korona myötä mies on lomautettuna ja minun kalenterini tyhjänä, koska valokuvauskeikat, tai jumppasalisulku.

Mutta mikäs tässä, oikeasti. Onnea on yrittäjän työmarkkinatuki ja avustavat vanhemmat ja kummitäti.

3. Lidlissä pohdin salaattini seuraksi halloumia (mutku se on nii suolaista ja hyvää, että syö koko paketillisen!), fetaa (2,9 g suolaa, voi hyvänen aika!), chevreä (tämän otan eiku en, on liian kallista).

Nauroin itselleni.

(Ostin sinihomejuustoa mikä ei edes ehtinyt salaattiin.)

Karkkihyllyn edessä pohdin, ei tehnyt mieli mitään. (Kerta se on ensimmäinenkin kun jättää karkit ostamatta.)

Suklaa ja keksit riittivät ihan okei…

4. Ponit hoidettuani tein itselleni herkkuaamiaisen. Otin juhlapäivän kunniaksi ihan servetinkin.

Jouluaiheisen, mikä oli minusta äärimmäisen hilpeää.

Siskoni parivuotiaan tyttärensä kanssa lähetti onnittelulauluvideon. Taitava laulajasiskoni hoiti laulun. Tinkalta kysyttäessä, Laulatko? puisteli päätään, Ei.

Itku tuli, ihania.

5. Tunnin ajan pohdin tekstiä instaan postaamaani kuvaan. Alastonkuvaani, minkä kuvasin Vernerin huoneessa. Nyt oli hyötyä siitä, että se huone on mustempi kuin pimeä…

Vaikka olenkin jo aikaa ollut tällä rehellisyyden ja avoimuuden linjalla (viimeisin oli 7.4. ilmestynyt Kotivinkki), silti jänskätti, miten kuvaan reagoidaan.

Ihan okei, luulisin.

Lopun päivää nautin. Söin. Luin. Saunoin. En jaksanut tiskata, joten tiskipöytä on nyt jäänyt piiloon.

Illalla kävin pururatalenkillä jumppa-asiakkaitten kanssa ja voi nämä Jokioisten naiset, huippuja!

6. Haaveeni on, että näkisin vielä mieluiten noin kuusikymmentä syntymäpäivääni. Kun kuolen, toivon, että kaikki lapseni ja siskontyttäreni ovat elossa ja hyvinvoivia ja ovat saaneet elää itsensä näköistä elämää, millaista se kullakin sitten ikinä onkaan.

Luulen, ettei mieheni enää ole elossa, koska hän olisi tuolloin jo 112-vuotias… Kovasti toivon, että mahdollisimman pitkään saamme olla yhdessä, eikä kummankaan tarvitsisi ryhtyä toisen omaishoitajaksi.

Jos joutuisi, toivon sen tapahtuvan vasta sitten kun eutanasia on Suomessa laillistettu tai sen, että saunan taakse mahtuu yksi hoidettava ja vaikka hoitajakin, ettei tule sitten mitään ongelmallisia kysymyksiä, sille olemaan jääneelle.

7. Kun kupsahdan, toivon että se tapahtuu kesken kissojen ruokkimisen, tai taivaan ja pilvien katselemisen, tai postilootalle köpöttelemisen, tai saunomisen. Olisi mahtavaa, jos löytyisi läheisiä, ketkä järjestäisivät isot juhlat, missä nauretaan ja lauletaan ja syödään ja tanssitaan ja riemuitaan.

8. Toivon, että muistavat sitten, kuinka hyvää lannoitetta tuhka on, ja heittäisivät minun roippeeni tänne Päiväkumpuun, vaikka tuolle pellolle, millä kökin niin useina aamu-usvaisina kesäaamuina, konituksia kuvaten.

9. Mennään taaksepäin, koko elo.

Lapsuuteni asuin Espoon Viherlaaksossa, missä kävin peruskoulun. Lukion kävin Munkkiniemen yhteiskoulun lyseossa. Kielistä kolme ällää, mutta Ranskan lomaviikon myötä ymmärrys siitä, että kielen teorian osaaminen on ihan yhtä tyhjän kanssa.

No, osasin minä munakkaan tilata ja siideriä ostaa, joten jäin henkiin.

10. Kolmen ällän lisäksi lukiosta jäi käteen hienoinen huoli siitä, mitä tekisi seuraavaksi. Parikymppisenä hienoinen huoli oli jo kasvanut painavaksi kiveksi sydämen vierelle. Jälkiviisaana on hyvä sanoa mutta sanonpa kuiteski.

Tuli niitä isompiakin kiviä painamaan, siihen sydämen viereen…

11. Ala-asteella olin ihastunut Samu Haberiin ja lukiossa Mikko Leppilampeen. Samua vei musiikki, ja vaikka Mikon kanssa jonkun verran hengattiin, oli Mikko NIIN ihastunut ystävääni Suskiin, ettei minulla ollut mitään saumaa.

12. Ensimmäinen Oma Koti oli lukion jälkeen stadissa, Hakaniemen torin laidalla. Talo oli uusi, asunto oli liian kallis, piti tehdä liikaa töitä. Hertsikan mäkkärin kaksneljäseiskan autokaista oli kuitenkin ihan kiva paikka olla töissä.

Pitkään muuten mietin, miksi Sohvaperunat-ohjelman Jani oli niin älyttömän tutun oloinen. Muistin.

Ei ollut yks eikä kaks yövuoroa, kun tehtiin yhdessä hamppareita. Janin kanssa ei koskaan ollut tylsää eikä väsyttänyt, aina sai nauraa. Jaksoi paremmin. Aivan kertakaikkisen mainio mies.

Mutta siis kallis asunto tai ei, olihan hulppeaa, kun saattoi kännispäissään kävellä kotiin. Kesäinen aamuöinen stadi oli aika tajuton nuorelle naiselle, joka kengät kainalossaan käveli kotiinsa.

13. Kuvannut olen AINA, kiitos isäni ja kummisetieni esimerkin. Olin kasi- tai ysiluokalla työharjoittelussa Rajalassa (tai näin ainakin muistelen), mistä sitten ostin elämäni ensimmäisen oman järjestelmäkameran.

Tässä kohden kyllä on muistikuvat jotenkin heilahtelevat, luulin ostaneeni kameran omilla säästöilläni, niillä, millä piti ostaa oma poni, että olisin ostanut kameran jo ala-/yläasteen taitteessa.

Oli mikä oli, jo yläasteella jo rakastuin pimiötyöskentelyyn.

Eikun ala-asteella, koska Espoon kuvataidekoulussa piti 12-vuotiaana valita, mihin suuntautuu ja se oli aivan itsestään selvä valinta.

14. Hakaniemen asunnossa oli valtavan kokoinen vessa. Hukkatilaa, mutta toimi minulle, sinne nimittäin mahduin rakentamaan pimiöni, missä valmistin valokuvat sekä Laajasalon opiston kuvallisen viestinnän linjan lopputyötä varten ja myös ennakkotehtäväkansioni Taideteollisen pääsykokeisiin.

Kummankin kuvia kehitin suurin piirtein kaksi vuorokautta putkeen, siellä kehitteen hajuisessa vessassa.

15. Laajasalon valokuvauksen opettaja kehui päättötyötäni, mietti kuinka vielä hienompi tunne olisi tullut, jos alusta asti itse sitomani valokuva-albumi ei olisi vielä ollut erikeeperistä kostea.

Taikkiin pääsin pääsykokoisiin ja etenin niissä loppuun asti. Sisään en päässyt.

16. Hakaniemestä muutin Skattalle ja asunto oli ihana!! Pormestarinrinteessä ylin kerros ja entinen palvelijan huone, kahdeksantoista neliötä. Yksi korkea huone, jossa leveä ikkunalauta ja näköala yli koko Pohjoisrannan, Kulosaaren sillalle asti.

Kotiin kävellessäni kuljin aina ohi Uspenskin katedraalin, se kun oli viereisessä korttelissa.

17. Maaliskuussa 1997 olin McDonaldsin työkavereitteni kanssa risteilyllä Cinderellalla, missä Juice oli dj:nä.

Oli komeetta ja aamuöinen tee messissä ja aivan jäätävä nuha.

Ei sen niin väliä, nuhat tulevat ja menevät, mutta Juice on aina pysynyt.

18. Ensimmäisessä yhteisessä kodissamme Juicen kanssa Turussa, vuonna 1998, ei ollut muuta kuin kirjahylly, lipasto ja patja lattialla.

Ai ja hei joo, oli siellä muutakin.

Kuinka äärimmäisen romanttista olikaan kun saimme hieroa toinen toisiimme linimenttiä, jokaiseen kohtaan itseään ja toista.

Että pääsis niistä luteista eroon.

19. Ruokapöytä ja sohva tulivat vasta seuraavaan asuntoon, mistä melkein näki Turun torille. (Turku – se on niin kaunis kaupunki!)

20. Turusta muutimme Espoon Haukilahteen. Muistelen aluksi puhelinpöytänä olleen kaksi maitolaatikkoa päällekkäin. Mutta kun ne jäivät sohvan taakse piiloon, ei se haitannut… Muistan myös, kuinka epämiellyttävää oli siivota edellisen asukkaan sotkuja ja… kaikkea, kylppäristä.

21. Vuonna 1999 muutimme Haukilahdesta takaisin Viherlaaksoon, ensimmäiseen omistusasuntoon, missä asuimmekin koko lastemme lapsuuden, puolen kilometrin päässä vanhemmistani. Veera syntyi 2000 ja Viljami ja Verneri 2003.

Ei, ei ole suvussa kaksosia. Kyllä, ovat identtiset mutta ei, eivät lainkaan saman näköiset eivätkä todellakaan ole saman luonteiset. Ei, en tunnista poikia vauvakuvista…

22. Molemmat raskaudet ja synnytykset sujuivat yhtä hyvin ja yhtä normaalisti ja oikeastaan yhtä pitkäänkin. Heinäkuu 2003 oli silloisista kesistä kuumin, luonnollisesti olin silloin viimeisilläni raskaana kaksosista.

Veeran kanssa olin turvonnut, poikien kanssa erittäin vatsakas.

Juice oli kummallakin kertaa töissä, joten siskoni oli mukana Veeran synnytyksessä, äitini mukana kun pojat syntyivät.

23. Espoosta muutimme tänne. Rakastan asua paikassa, mikä on ollut jonkun mummola, minkä vanhin rakennus on tänä vuonna sata vuotta ja millä on oma tilanimi. Edelleen pihaan tullessani katson taloa ja pihaa, ”Onks tää oikeasti meidän?”

On tämä, ja niin rakas.

24. Päiväkumpu oli tila numero kahdeksantoista, minne muutimme 4.7.2011 asuttuamme ensin pari kuukautta muka-kodittomina mökillä.

Oman paikan etsimisestä olen tehnyt oman blogipostauksensa ja jos saan sanoa, olen jotenkin osannut kirjoittaa sen erityisellä taidolla, se on hieno tarina. Kirjoitus löytyy täältä.

25. Isäni työn myötä olen lapsena/ nuorena päässyt näkemään ihan vierestä Bocart Companyn (oih!!) ja Dingon (oih!!). Duran Durania en päässyt kättelemään… Faijani, big bandissä edelleen soittavan trumpetistin ansiota on se, että pidän kovasti jatsista ja big band-sovituksista, Ellasta ja Louisista, Nina Simonesta.

Ja swing, oih!

26. Vuosia lauloin pienille lapsillemme Sinisen unen. Tästä muuten saa loistoesimerkin keskittymisestä; saatoin täysin ja täydellisesti unohtaa mitä olin laulamassa ilman että muistin tuleviakaan sanoja.

Onneksi jälkeeni tullut Norah Jones aina veti minua paremmin, joka kerta muisti sanat.

27. Kirjaani kirjoittaessa tarvitsin apua painajaiskohtauksiin. Olin jo aiemmin oivaltanut, kuinka helposti sain itseäni ohjailtua musiikin kanssa.

Tai no, helposti.

Onks se sitte helppoa, kun itkee viisi tuntia putkeen, kuunnellessaan jotain sydäntä vääntävää, saadakseen sen työnnettyä sanojensa ohessa tarinaansa?

Teinipojat auttoivat painajaisjutuissa, omalta kuuntelulistaltaan antoivat nimiä kuten Code: Pandorum. Käykääs etsimässä jostain, kertokaa mitä tuumaatte.

(Biisi nimeltä Calvaire oli erinomaisen loistava käyttötarkoitukseeni.)

Meillä oli riemastuttavia hetkiä, kun he antoivat biisin, kuuntelin sen, ja sitten keskustelimme biisistä.

Kuin säästä, paitsi että minulle nuo kappaleet toivat rytmihäiriöitä ja ahdistusta mutta hei hitto että toimi kirjoittaessa!

Mitä voit odottaa musiikkigenreltä, minkä nimi on deathstep?!

Mutta ei se ole pointti vaan se, että tuon myötä etenkin Verneri seitsemäntoista vee otti tehtäväkseen etsiä minulle musiikkia. Äidilleen, koska halusi.

28. Luovan kirjoittamisen kurssilla (oiskohan ollut 2009??) oli novelliharjoitus, minulla vasta kolmas yritys oli sellainen, mitä opettaja Mari Mörö piti kelvollisena.

Ensimmäinen kirjoitukseni oli kuulemma Barbara Cartland-tyyppistä ”yltiöromanttista vatkulia”.

Aissaatana.

29. Hotakaisen kirjoja ja tyyliä ihailen ja arvostan ja myös unelmoin siitä, että joskus löydyn Hotakaisen kanssa saman kustannusyhtiön kirjailijalistalta.

30. Tasan kaksi kuukautta sitten lähetin romaanikäsikirjoitukseni viiteen kustantamoon. Otava ja Tammi ovat kieltäytyneet, muita vielä vartoon ja samalla kerään listaa seuraavista kustantamoista, mihin käsikirjoitus lähtee.

Omakustanne on pop, jos ei kenellekään kelpaa.

Se ON hieno tarina, käy kurkkaas mitä ajatuksia minulla oli aikavälillä heinäkuu-helmikuu, kun tuota kirjoitin. Täältä löytyy!

31. Ensimmäiset Päiväkumpuun tulleet hevoset olivat minun suomenhevosruunani Veikko, ja ylläpitoon tullut seniori-ikäinen tuntiratsu Charly, ne tulivat toukokuussa 2012.

Viimeiset maksavat asiakkaat eli orivarsapihattoni viimeiset lähtivät 1.4.2019.

32. Nyt Päiväkummussa asuu welshponikasvattaja Noora Mäkisen jalostusori Moondelight Caradoc eli Kake, joka tuli tänne kesällä 2018 (vai 2019??). Noora halusi sen pariksi vuodeksi pois jalostuskäytöstä ja minä olin lopettelemassa pihattotalliyritystäni.

Kysyntä löysi tarjonnan, vaikkei kumpiakaan tiedetty olevan olemassa.

33. Kake saa aina uuden nuoren kaverin siinä vaiheessa, kun edellinen on kasvanut sen ikäiseksi, että sille on aika laittaa satula selkään ja aloittaa hommat. Oli Eino, sitten Taavi, ja nyt vasta hiljan tullut Eppu.

Paavo-Perkele lähti pois heti aluksi, se oli, kyllä, usko pois, minulle liian vaikea käsitellä. Karkasi vain aitojen ali, niiden viimeisten isojen orivarsojen luo ja pyöritti niitä ihan miten huvitti.

Eihän se voinut minulle jäädä, kun en saanut sitä kiinni.

34. Viidestä kissastamme yksi, valkoinen KattiKatti, inhoaa vatsan rapsutusta. Se on kuitenkin niin kiero narttu, että välillä sitä tarjoaa rapsutettavaksi. Pidän siitä ihan yli kaikkien muiden, koska se on jotenkin paikalla aina, ja myös silloin, kun on ollut vaikeampaa ja raskaampaa, tai yötöitä ulkona.

Tammi-helmikuussa oli raskasta, kun viimeistelin kirjaani, muutamana yönä tuli ahdistuskohtauksia, kuin joku olisi hypännyt rinnan päälle ja jäänyt siihen, ottanut kymmenen kaveriaankin mukaan.

KattiKatti nukkui tyynyn vierellä, auttoi vain olemalla siinä. Maadoitti minut sänkyyn eikä pelkoon.

35. Olen vuosien mittaan tehnyt hevoshommia rankkasade- ja raekuuroissa, ukkosmyrskyn noustessa, kaameassa helteessä, paukkupakkasessa. Mitä kamalampi keli on ollut, sitä enemmän on naurattanut.

Ikimuistoisimpia ovat olleet tähdenlentojen illat, työt silloin kun hävittäjät pitivät harjoitusleiriään tuossa aikas lähellä ja kävivät kääntymässä tässä meidän päällämme.

Maaliskuussa 2017 (vai 2018?) oli revontulet, mitä ei ikinä unohda. Ne kestivät koko illan. Isoina ja vahvoina, pieninä ja hentoina. Rakastin niistä jokaista.

36. Olemme menettäneet eläimistämme neljä. Vili-kissa hävisi, Jedi-kissanpentu sairastui ja kuoli syliini, Jedin emon lopetimme, ettei sitä olisi enää pitänyt viedä takaisin löytöeläinkotiin.

Veikon tuli hakemaan tuttuni, joka vei sen kotiinsa, antoi kauraämpärin ja lopetti siihen. Ehdottoman paras ratkaisu; en halunnut tai pystynyt viedä teurastamolle enkä todellakaan laittaa kiertoon eikä meillä erittäin tappiollisen tallitoiminnan jälkeen enää ollut rahaa mihinkään.

Kaikkia näitä otuksia kaipaan. Veikkoa eniten, ja toisaalta muisto siitä, miten Jedi veti viimeiset hengenvetonsa sylissäni, tulee joskus kamalan vahvana sydämeeni ja mieleeni.

37. Talomme vanha osa on rakennettu 1928 ja uusi osa 1965. Lämmönlähteinä ovat puukiuas, kolme pönttöuunia, puuhella, leivinuuni ja takka. Pisin aika ilman sähköä oli tapaninpäivän myrskyn jälkeen, viikon ajan.

Muistan sen rauhallisena, mukavana ja todella lämminhenkisenä aikana, minkä vietimme perheen kanssa yhdessä ollen.

Kaikki muu toimi aivan kuten sähköjenkin kanssa, paitsi että lämmin vesi piti lämmittää erikseen ja kännyt ja muut ladata autossa.

38. Netti on aina käsittämättömän kertakaikkisen karmaisevan surkea. Sähköt eivät enää mene niin useasti, koska tapaninmyrsky ja muutamat sen jälkeen ovat niittäneet metsää voimalinjojen ympäriltä. Nyt on niin siistiä, ettei juuri mikään kaadu ja vie sähköjämme.

Mutta netti se vaan ei toimi.

39. Inhoan hämähäkkejä. Edelleen, ja vahvasti.

40. En myöskään pitänyt lepakosta, joka jostain löysi tiensä olohuoneeseemme. Tiedätkö kuin helvetin vaikeaa on saada lepakko ulos talosta!!??

41. Juice on ollut lomautettuna yli vuoden isosta stadilaisesta yökerhosta. Hän tekee nyt pienen varamiespalvelutyyppisen kautta ihan mitä töitä vain ja nauttii, on paljon valoisammalla mielellä ja terveemmällä keholla, kuin yötöiden, humalaisten asiakkaiden ja työntekijöiden väsyneen ilmapiirin aikaan.

Jännä juttu.

42. Unelmani on tänä vuonna päästä pitämään Hevoskuvauspäivä Äkäslompolossa. Tai jos ei kuvauspäivää, niin sitten vaan päästä käymään Äkäslompolossa. Siellä on 7 Fells Hostel, mikä tarjosi meille mukavan ja rauhallisen paikan 2017, kun ajoimme Lofootien läpi.

Hostellin kissa nukkui kanssani sohvalla, kun siellä lepäsin pois burnoutiani. Se hostelli siis oli minulle elämää ja merkityksiä isompi paikka.

43. Rakastan kuunnella podcasteja ja haastatteluja. Yle Areenan Tuija Pehkosen haastattelemana Miki Kuusi, Sami Sykkö ja Joel Harkimo. Podcasteista Nani Anneten Luovia-podcast on ehdoton suosikkini, viimeisimpänä kuuntelin sieltä rockstrippari Irina Tundran haastattelun.

Verkkokursseja käyn tällä hetkellä muutamiakin. Blogivalmentaja Tiian Konttisen opetuksia sekä Harri Gustafsbergin ja Teemu Karppisen stressinhallinta- ja resilienssikoulutusta.

44. Seuraavan kirjan aihe välillä hypähtelee tietoisuuteen alitajunnan puolelta. Sitä varten olen jo löytänyt haastateltavakseni käräjäoikeuden sihteerin, varhaiskasvatuksen opettajan ja toivottavasti pienen ruokakaupan työntekijän.

Naisvankilan tai lastenkodin työntekijää voisin kaivata (tai siis näin alitajunta mulle just ilmoitti…), kuulla ihan tavallisesta työpäivästä.

Oisko ketään?

45. Kaiken kaikkiaan siis ihmettelen, että onpa tämä kaikki kyllä. Samalla teen porkkanakakkua ja jätän, toisin kuin äitini leipoessaan silloin aikaa sitten, vuoan pohjalle taikinaa oikein ison köntin, että voin ihan sellaisenaan sen syödä.

Taikinaa syödessäni katselen ruokapöydällä olevaa ”Opas varusmiespalvelukseen astuvalle”, kundeilla oli lääkärintarkistukset eilen.

On tämä, aikamoista.

Kiitän ajastasi, ihana jos jaksoit lukea kaiken!

Kiittäen ja kumartaen

Minna


Vastaa