Kuusi syytä miksi epäonnistuin talliyrittäjänä

Miksi epäonnistuin talliyrittäjänä eli tarina siitä, mihin yhden jääräpään valinnat johtivat, kun se ei ymmärtänyt kyseenalaistaa itseään eikä valintojaan eikä pysähtyä ennen kuin oli pakko.

Meille ehti kertyä muutaman kymmenen tuhannen euron pikavipit ja -lainat, joilla kustansimme ihan tavallista, niukan kulutuksen talouttamme. Vuosien aikana mies kyllä useasti sanoi meidän menevän miinuksella, mutten koskaan ymmärtänyt.

En ennen kuin hän oli jo ehtinyt vanheta ja harmaantua muutamassa vuodessa enemmän kuin normaalielämän vuosikymmenessä.

Itse en valtavan työmäärän, loppuun palamisteni enkä umpikujassa olon takia, uupumukseltani osannut hallita kiukkuani enkä raivoani, minkä työnsin lasteni niskaan. Piiskasin itseäni hullun lailla, herjasin ja inhosin, vuorotellen ahmin ja paastosin.

Yksi lapsistamme silloin tällöin pyöritti koko taloutta minun ollessa hevosia hoitamassa. Siivosi talon, lämmitti uunit, teki ruokaa, otti sen vastuun, mitä minä en kantanut. Aivan liian raskas taakka yläastelaisen kannettavaksi.

Kaikilla kolmella lapsellamme oli erittäin raskas teini-ikä. Yksi vietti aikoja lastenkodissa ja karkureissuillaan ollen etsintäkuulutettunakin. Kaksi asuivat yhden kevään lastenkodissa, koska ”kotona ahdistaa liikaa”.

Tämä oli perheeni vaikeuksien pikakelaus noin vuosina 2013-2018/2019.

Sainko huomionne?

Hyvä.

Perisyy siihen, miksi epäonnistuin talliyrittäjänä on se, etten pysähtynyt. En pysähtynyt kuuntelemaan konkareita enkä asiantuntijoita, omaa kehoa, totuutena pidettyjä hupsuja heittoja enkä tärkeimpiäni eli lapsiani ja miestäni.

Eli?

 

1. Jääräpäisyys

 

”Koska me nyt tulemme muuttamaan keskelle ei-mitään, täytyy tehdä jotain, mitä voi tehdä keskeltä ei-mitään.”

Okei, ihan fiksua.

Sitä toki olisi ollut muidenkin vaihtoehtojen pohtiminen. Olisi voinut vaikkapa katsoa työpaikkailmoituksia, pohtia muita osaamisalojani ja niiden työtilannetta tai mahdollisuutta tehdä etänä.

Mutta kun minä halusin tallin.

Pankit eivät myöntäneet lainaa eivät pihattohallin eikä ratsastuskentän rakentamiseen. Koska pankit oletettavasti tekevät lainapäätelmänsä vallitsevan talous- ja työtilanteen sekä esitettyjen dokumenttien pohjalta, saattaa pankin ratkaisu olla ihan varteenotettava ohjenuora omille jatkotoimilleen.

Olisi siis vielä ehtinyt olla ihan fiksu mutta ei, jääräpää haali rahan kasaan muualta.

Joitakin vuosia ennen oman tallini perustamista laskin itse, omassa yritystoiminnan näyttötehtävässäni, miten saisi kahdentoista hevosen täysihoitotallin tuottamaan.

Ei sitä saa. Paitsi jos nipistää pois sen ainoan viikkovapaapäivänsä ja aina tekee itse kaiken työn ja talli on täynnä ja kaikki toimii täydellisesti ja työtunnit pysyvät minimissään.

Hevosten kanssa? Täydellinen mahdottomuus.

Olisin myös voinut sisäistää sen pitkän linjan hevosvalmentajan sanan, hänen joka otti vastaan tuon yritystoiminnan näyttöni, ja myöhemmin nähdessämme totesi ”Pistit sitten oman tallin pystyyn, laskelmistasi huolimatta.”.

Näin tein.

 

2. ”Uskonto kymppi, matikka nelonen!” ja muut höpöhöpöt

 

Laskelmat siis osoittivat, että mitään järkeä ei yritystoiminnan kannalta ole. Vuonna 2012 perustettu Päiväkummun Hevostila oli siis klassinen (hevos)naisen ”mutku mä haluan”.

Tuota uskontokymppimatikkanelosta kuulee todella useasti sanottavan sekä hevos- että käsityöalalla.

Kuin myös ”Teen työtäni sydämellä!” tai ”Ei se ole työ, se on elämäntapa!” tai ”En minä tätä rahan takia tee!” tai ”Kunhan saan laskut maksettua, se riittää!”.

”Teen työtäni sydämellä!” – Mihin asti on tämä työtapa mitoitettu, onko siinä joku tuntirajoite, tai päivärajoite, vai kattaako se kaiken sinun hereillä oloaikasi? Yötkin? Ja siis meinaavatko tuon sanojat, etteikö töitä voisi tehdä sydämellä JA järjen kanssa?

”En minä tätä rahan takia tee!” –Millä sitten maksetaan ruokakaupassa käynti, tai aina vain kallistuva bensa? Tai verottajalta tulleet mätkyt? Sähkölasku? Lasten (edes halvat) harrastukset?

”Ei se ole työ, se on elämäntapa!” – Huomioidaanko siinä oma hyvinvointi? Työ- ja vapaa-ajan selkeä erottelu? Perhe ja tärkeimmät ihmiset? Joutilaat hetket, vapaapäivät ja lomat? Hyvä ravitsemustila, liikunta ja riittävät yöunet? Kivuton keho ja kirkas mieli? Haaveet ja tulevaisuus?

Ehkä mielenkiintoisin höpöhöpömantra, mitä me puupäät itsellemme syötämme, on ”Kunhan saan laskut maksettua, se riittää, se että yritys pyörittää itse itsensä!”. Toiminta kattaa kulunsa, plusmiinusnollatilanne, eikö? Katteista lienee turha edes kysyä, mutta mitenkä nettotulostavoite?

Muutama tuhat euroa kuussa? Minimituntipalkka? Pari euroa tunnissa? Ei mitään?

Okei?

Yleensä palkalla maksetaan oma elämä, bensa ja ruoka ja vapaa-aika ja niin edelleen. Millä ne sitten maksetaan, kun palkkaa ei tarvitse?

Tai mitä jos sisään tulevan rahan määrä notkahtaa ja/tai kulut nousevat? Kuinka nopeasti tämä kunhansaanlaskutmaksettua-todellisuus on muutettavissa? Onko asiakkaita tulossa ovista ja ikkunoista?

(Mahtavaa ja hyvin tehty, jos näin on!!)

Rahatilanne voi niin kovin vikkelään keikahtaa. Yksi sairasloma tai rikkoutunut auto, se riittää. Millä ne maksetaan, jos tulot juuri ja juuri kattavat normaalit kulut?

Hätää ei ole, jos on hyvät säästöt, tai puoliso kuka kustantaa elämisen kulut tai kaiken, tai itsellä on oikea työ, millä kustantaa tämän talliharrastuksensa. Mutta mitä jos leivän pöytään tuova ja asuntolainan maksava puolisosi sairastuu, vammautuu tai kuolee?

Entä jos sinun yrityksesi pyörittämiseen tarvitaan sinua ja yhtä lailla puolisoasi, ja hän kuolee? Tai jos joudut jäämään sairaslomalle sekä ansiotyöstäsi että tallihommistasi?

Korona iskee syksyllä uudestaan ja kaikki asiakasvirtaa ja rahantuloa myöten pysähtyy totaalisesti? Jos pitkäaikaisen stressin takia kehosi uupuu tai rikkoutuu, tai mielesi järkkyy?

Kyllä näitä kun lukee, niin että pitää paikkansa hevosihmisten sokea usko, tuo uskontokymppijaniinedelleen. On VAHVA luotto siihen, että kaikki menee täydellisesti!

 

3. ”Kuka vaan voi omistaa tallin ja hoitaa hevosia!”

 

Hevostalous on yksi lukuisista aloista, jonka kulurakenne ja hinnoittelu on tässä maassa aivan joikkelissa. Ala, jossa kohtaavat yleensä aika raskaat alkuinvestoinnit, korkeat kulut, suuri ja raskas työmäärä, tapaturmariski, ennalta-arvaamattomuus eli todella suuri määrä itsestä riippumattomia tekijöitä.

”Jos toi tekee noin halvalla, miksi sinä olet niin kallis? Kun naapuri tekee vajastaan pihaton ja tekee pikku aitauksen ja ottaa sinne omalle varsalleen kaverin ja pyytää satasen kuukaudessa, niin miksi ihmeessä sinä otat siitä neljäsataa euroa?”.

Se kuuluisa harmaa talous.

Tämä ei ole herjana asiakkaille! AINA saa ja pitääkin kysyä, miksi Minna on kalliimpi kuin naapuri. Asiakas ei voi tietää, että naapuri voi laittaa satasen omaan taskuunsa, kun taas Minna maksoi reilusta kolmesta sadastaan (se eka vajaa satanen oli tietty arvonlisäveroa) noin puolet kaikkiin kuluihin niin että Minnalle jää, no, niin. Eipä jää (etenkään jos ja kun talli ei ole täynnä).

Kaikille Suomen naapureille, niille ”etsin omalle varsalleni kaveria”, tämä kyllä on kevyt koppaisu. Että ymmärtäisit, palveluja tarjotessasi (mitä ”etsin omalle varsalleni kaveria” suurimmassa määrin on!), olevasi osana isompaa kokonaisuutta ja siten sääteleväsi muidenkin tekemisiä ja suoraan myös muiden hintoja.

En voi vastustaa kiusausta mainitakseni tässä samalla myös toisen toimialani. ”Koska kuka vaan voi ottaa kivoja kuvia meistä/ hevosestamme/ häistämme, miksi sinä olet noin kamalan kallis valokuvaaja??”

Niinpä.

Kun kaikki menee hyvin, on se hyvä. Mutta sitten kun naapuri ei osaakaan olla varsan kanssa tai naapuria ei enää huvita leikkiä tallinpitäjää; tai serkunkumminkaima tai halpiskuvaaja joko häviää rahojesi kanssa, tuottaa ala-arvoisia kuvia tai pilaa hääkuvasi, sitten.

Niinpä. Sitten.

 

4. Jäätiköt

 

Lmisade, hienot nietokset. Vesisade. Pakkanen. Koko maailma yhtä jäätikköä. Ja siis varsathan eivät osaa vähentää liikkumistaan, vaikka onkin jäätikkö, eli ihan bambina menevät.

Pihattotalli-ihmisen painajainen (koska ei ollut mitään mahdollisuuksia hiekoittaa koko isoa aluetta).

Jäätikköjen aikaan lauma piti jakaa mahdollisimman pieniksi ja mahdollisimman rauhallisesti liikkuviksi yksiköiksi.

Sitä aika nopeasti paukkuu omat tuntipalkat (jos niitä edes olisi ollut) hajalle, kun yhden lauman sijaan hoitaa varsoja, jotka on ripoteltu pitkin tilaa, seitsemäksi eri kokoiseksi yksiköksi.

Kolmantena talvena, viimeisenä ”virallisena” toimintavuotena 2016-2017 yksi varsoista loukkasi jäisellä pohjalla itsensä erittäin pahasti ja tarvitsi muutaman kuukauden kuntoutuksen ja tallipaikan, mihin minulta meni noin kaksi ylimääräistä työtuntia joka päivä sekä myös kulut lisääntyivät muutenkin. Pyysinkö lisähintaa tuolta ajalta?

En.

En kehdannut. Varsahan oli loukkaantunut minun tallissani, tapaturma siis oli mielestäni tavallaan oma syyni.

5. Heinä

 

Siis kyllähän se aika pitkälle kiertyy sään ympärille, se, onko talliyrittäjällä mitään mahdollisuutta päästä plussalle, ja kuinka työteliästä jo normiolosuhteissakin työteliäs työ on.

Sanokoot purkki- ja purnukkarehuvalmistajat mitä tahansa (niin ihmis- kuin hevosravitsemuksessakin!), heinä on hevosen perusrehu ja oikea ruoka ihmisten.

Hevonen tarvitsee heinää, hyvää heinää.

Mitenkä kun nämä säät alkavat olla aika jännittäviä näinä maailman aikoina? (En muuten lainkaan kadehdi maanviljelijöitä, lähetän teille kaikille jättimäiset isot lämpimät halaukset ja tsemppitoivotukset!!)

Kesä 2017 (meniköhän vuosi oikein?!) tuotti säiden takia katastrofaalisen surkean heinäsadon ainakin täällä Etelä-Suomessa. Talvikauden 2017-2018 minulla asui täällä pihatossani enää kaksi orivarsaa. Hyvä niin, sillä heinäntuottajani ilmoitti helmikuussa heinävarastojen loppumisesta.

Ne kaksi saman omistajan varsaa, jotka täällä asuivat, sai hän onneksi sijoitettua omaan talliinsa. 2.4.2018 oli päivä, kun viimeiset hoidossani olevat varsat lähtivät, ja pihatto jäi tyhjäksi.

Hiukan aiemmin kuin oli tarkoitus, mutta koska heinä.

Toiset tallit joutuvat TODELLA ahtaalle. Jos heinää enää oli ylimääräistä, oli se osittain surkealaatuista eli hevosen hurjan herkän ruoansulatuselimistön takia käyttökelvotonta. Tai sitten, jos heinää oli, saattoi tuottaja myydä heinänsä järkyttävään ylihintaan.

Jos ja kun talliyrityksen taloudellinen rakenne on jo sietokykynsä rajoilla normaalitoiminnassakin, mitenkä sitten kun tarvituin raaka-aine on helvetin kallista ja mahdollisesti myös työteliästä?

Heinän laadun heiketessä sekä työmäärä lisääntyy (osaan kyllä kertoa, kuin vituttaa repi huonoa heinää paalista ja kantaa se pois) että heinäntarve lisääntyy. Mitenkä sitten kun heinä on kalliimpaa, sitä on vaikeampi saada ja se on huonolaatuisempaa?

Joko on talliyrittäjällä vitsit vähissä tai sitten, päinvastoin, alkaa päästä putoilevien ruuvien myötä nauru olla tosi herkässä. Kumpikin hiukan tulenarkoja tilanteita…

 

6. Tallin alasajo

 

Minulla talliyritykseni alasajoprosessi alkoi vuoden 2017 kevättalvella kun ymmärsin, että hinnat on nostettava tasolle, jolla perheeni taloudellisesti perheeni pärjäisi. Tuolloin sen yhden jäätiköllä loukkaantuneen (onneksi hyvin toipuneen!) varsan myötä aloin oivaltaa oman surkean tilani mutta myös lasteni hyvinvoinnin. (Kesän 2017 burnoutista kirjoitinkin viimeksi.)

Ymmärsin, että en enää voinut jatkaa niin kuin tähän asti olin tehnyt, koska se oli erityisesti lapsilleni erittäin kivulias tie. Kun moisen oivalluksen tekee, jääräpäisinkin ymmärtää, ettei yksinkertaisesti vaan voi enää jäädä paikoilleen.

Mitä sitten tein?

Katetuottolaskelman, ja minun tallini tapauksessa, laskelmieni perusteella, minun piti tuplata hinnat.

Samalla ymmärsin ja hyväksyin, että se olisi myös tallini kuolema. Sillä vaikka hyvä varsojen kanssa olinkin, en ollut niin megastara, että kukaan tahtoisi maksaa jokioislaisesta pihattotallista samaa hintaa kuin Uudenmaan reunamilla olevasta maneesitallista.

Tein siis edelleen hevostyötä, pikkuhiljaa pienevän lauman kanssa, mutta samalla myös raskasta surutyötä JA omaa burnoutiani keväästä 2017 kevääseen 2018. Taloutemme tiuketessa riivimme kaikki ylimääräiset menot nollaan.

Viimeinen varsinainen side pihattotalliin katkesi silloin, kun lopetin oman niin rakkaan hevoseni, Herra Laumanjohtajan. Eipä sillä enää ollut käyttöä, se oli sielultaan ja sydämeltään NIIN suuri johtaja, tyhjänpanttina se vain enää oli, lähes tyhjässä tallissa.

 

Olen epäonnistunut talliyrittäjä. Olenko nyt epäonnistunut ihminen?

 

En. En tietenkään!

Epäonnistuin tekemään ihmeitä, mitä olisi vaadittu minun tallini kukoistukseen.

Kun taaksepäin katsoo, voin ihan vilpittömästi todeta, että KAIKKI tapahtunut on ollut tarpeen. Oikein mielelläni kyllä vaihtaisin pieniä hetkiä pois (ja niitä hetkiä muuten on satamäärin) mutta kokonaisuus, se on se mikä ratkaisee.

Tämä nykyhetki, ja myös mahdollisuus kaikkiin tulevaisuuden suuntiin, on luotu menneiden hetkien rakentamasta kokonaisuudesta joten siksi, kaikesta kiitollinen.

Kaikki menneet ovat pakottaneet lapseni kasvamaan sellaisiksi kun nyt ovat eli itsenäiseksi, kykeneviksi ja valmiiksi maailman kohtaamiseen, on tämä hyvä.

Kaikki menneet ovat tuoneet minut JA mieheni tähän, olemaan tässä, kahdenkymmenenkin avioliittovuoden jälkeen, niin hyvä.

Minulla on täällä vielä lainassa kaksi ponia, jotka asuvat tallissani ja ovat valokuvamalleinani, joten vaikka pihatto on tyhjä, ei ihan hevoseton tarvitse olla.

 

Kaipaan kyllä laumaa. Ihan tositosi kovasti kaipaan sitä, kun kaikki nuoret kauniit hevoset olivat ympärilläni, tiedustelemassa voisikohan saada rapsutuksia. Sitä, että kaikki kunnioittivat minua, ja tottelevat.

Kaipaan sitä, kun olin orivarsalauman kiistaton johtaja ja sitä, että olin päässyt asemaan puhumalla hevosten kieltä, ei pakottamalla tai kivun kautta.

Muistelen suurella lämmöllä asiakkaitani sekä heidän kehuja varsojen muutettua heidän luokseen. ”Tämä on niin kiltti, että kaikki ihmettelevät miten nuori ori voikin olla näin hyvä ihmisen käsitellä.”

Iloitsen täällä asuneiden otusten kilpailumenestyksistä ja suren niitä varsoja, mitkä syystä tai toisesta jouduttiin kovin nuorena lopettamaan.

Ehkä eniten kaipaan sitä, kun päivän työn jälkeen sammutti valot, kuunteli heinien rouskutusta ja ihasteli täysikuuta tai tähtitaivasta tai revontulia. Hengitti vain siinä hetkessä, oli hiljaa.

Niitä kaipaan. Mutta toisaalta, minä kovasti myös pidän hyvinvoivasta perheestäni,

joten näin on hyvä.

 

Rakkaudella

Minna

 

Edellinen postaukseni uupumisesta, epäonnistumisesta ja oppimisesta


18 thoughts on “Kuusi syytä miksi epäonnistuin talliyrittäjänä

  1. Kiitos tästä kirjoituksesta ❤️ oli koskettava. Olen aloitteleva tällä saralla. Minulla on kaksi korkeakoulututkintoa, lapset ja pari vuotta sitten hankittu hevostila, oma talliyritys, jonka käynnistin vuosi sitten. Muuta työtä teen vain satunnaisesti enää. Saan paljon tukea ja tilanne on hyvä, rahkeet isompaankin toimintaan riittäisivät tällä hetkellä, (kesä!) mutta usein ja yleensä hevosala on täysin kannattamatonta ja raskasta. Yritän laajentaa hitaasti itseäni kuunnellen; onko tämä mahdollista? Nämä kirjoitetut asiat mietityttävät paljon. Kiinnostaisi tietää, mitä voisi tehdä toisin? Vai onko edes mahdollista?

    Like

    1. Heippa ja kiitos sinulle! Jäin tuota pohdisteluasi ihan miettimään. Vaikka oma tallini epäonnistui, en tahdo uskoa, että talliyrittäminen vääjäämättä johtaa epäonnistumiseen.

      En oikein tiedä osaanko paremmin neuvoa kuin itseni kautta, eli saatko vastauksia, jos pohdin omia virheitä? Niitä minkä ajoissa pohtiminen olisi jeesinyt minua muuttamaan suuntaani.

      Minun talliyritykseni epäonnistui, koska lähdin takki auki koko yrittäjähommaan, etenkin markkinoinnin, mainonnan ja strategisen pitkälle tähtäävän toiminnan osalta. Niitä ei oikeastaan ollut, odotin vain sitä kuulua viidakkorumpua ja siinä ohessa ostin muutamat helvetin kalliit käsiohjelma- tai lehtimainokset.

      Oman elämäni ja itseni johtajuus saati priorisointi ei oikein ollut kondiksessa, eikä myöskään talviaikojen jaksamiseni, näitä en kuitenkaan mitenkään huomioinut tekemisissä.

      En kuunnellut läheisiäni, he kyllä sanoivat jo kauan. En kuunnellut, syystä tai toisesta.

      Päivittäinen aikatauluttaminen puuttui mikä aikaa myöten johti “lillumiseen”, siihen että työt venyivät iltaan ja alkuyöhön ja siten jatkuvaan liian vähäiseen unen määrään.

      Sanoisin näin, että jos joudut, pyörittääkseen yritystään vajaalla käyttöasteella (harvalla talli-ihmisellä on koko ajan talli täynnä!) ja ihan normaalissa oloissa, hiukkaakaan nipistämään tai pätkääkään venymään, ei tarvitse kuin vain muutamia vastoinkäymisiä (mitä elämässä ja hevosten kanssa AINA tulee), hajoaa pakka käsiin ja hiljalleen päädyt sinne samaan suohon kuin missä minäkin olin.

      Jos täytyy nipistää yöunistaan tai hyvästä ruokavaliostaan tai kuntoliikunnastaan tai vatsansa hyvinvoinnin vaalimisesta JA/TAI venyttämään itseään tai rahojaan tai perhettään tai miestään tai ihanmitävain, se on sitten siinä, vahva tien alku kohti umpikujaa.

      Näm jos sinä pystyt välttämään, ja koko ajan pitämään mielessäsi asettamasi tavoitteet ja niiden osatavoitteet, voi homma toimia oikein hyvin!

      Ja hei, olen jossain vaiheessa tekemässä täältä blogista ilmaiseksi ladattavaksi pientä hyvinvointikyselyä, mitä itse käytin. Olisin kyllä isosti tästä itse hyötynyt mutta osasin aloittaa vasta myöhempinä aikoina tämän teon. Teen sen kerran kuukaudessa, siitä näen onko tilanne millainen verrattuna edelliseen kuukauteen. Täältä voi sen myöhemmin tulla lataamaan, tai sitten, tee itse itsellesi joku seurantasysteemi.

      Paljon kaikkea hyvää sinulle ja tallillesi toivoen, laita joskus viestiä miten sinulla menee!! ❤

      Rakkaudella
      Minna

      Like

  2. Minna, niin jaan tuon tunteen kanssasi! ❤ Olen myös ollut talliyrittäjänä vuosia sitten ja ummistin silmäni taloudellisilta tosiasioilta, "koska tämä on elämäntapa…." jne. Minun onnekseni tapahtui muita asioita, jotka muuttivat elämän suuntaa eikä vararikkoa ehtinyt tapahtua. Todellakin, kaikki kokemukset ovat tarpeen, ollakseen se mitä tänään on! Nykyään toimin ensihoitajana ja intohimoni on terveys ja hyvinvointi. Ajatuksiani kirjoittelen omaan blogiini.

    "Ehkä eniten kaipaan sitä, kun päivän työn jälkeen sammutti valot, kuunteli heinien rouskutusta ja ihasteli täysikuuta tai tähtitaivasta tai revontulia. Hengitti vain siinä hetkessä, oli hiljaa." Tämä. No words needed.

    Like

    1. Kiitos Sari! ❤

      Joo, kyllähän sinne mahtui niin huikeita hetkiä ja toisaalta niin repiviä hetkiä, ettei mitään rajaa. Oli myös sellaisia katkeransuloisia hetkiä, ei tiennyt pitäiskö itkeä vai nauraa… Se on jännä, olen kuullut monista muistakin (kuin sinusta ja minusta), ketkä ovat ex-talliyrittäjiä ja nykyisin enemmän hyvinvointipuolella. Jännä juttu 😀

      Like

  3. ❤️ Monta kokemusta rikkaampana… itse en viitsi edes aloittaa kun ymmärtää taloudellisen mahdottomuuden. Ja voin sanoa, ettei sekään ole mielelle hyvä. Kukkarolle ja perheelle joo, mutta itsellä on olo, että jotain jää kokematta. Kiitos avoimmuudestasi.

    Like

    1. Kiitos unelmoija! ❤ Kyllä toisaalta kaikki unelmat ovat testaamisen arvoisia, ainakin sillä tasolla, että vahvasti niitä puntaroi mielessä ja paperilla, funtsii pystyisikö niitä jotenkin, tavalla tai toisella, toteuttamaan. Itse toteutin unelmaani ja loppupeleissä aikalailla kaikki meni perseelleen MUTTA kun nyt mietin, millaisia lapset ja mies ja koti ja kaikki nyt ovat, niin voi todeta, että vaikka tallini meni miten meni, niin kaikki on hyvin just näin.

      Like

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s