Epäonnistu, juhli ja opi

Vuonna 1557 Kolme Sarendipin prinssiä ja sattumanvarainen terävä-älyisyys vuonna 1754. Siunaustilaisuus ja maljannosto tapetuille videopeleille. Alusvaateinnovaattori-miljardöörin isä. Autiolla norjalaisella rannalla telttaileva, vatsavaivainen ja polvikipuinen nainen.

Einstein ja alkoholistien perheiden tapaaminen.

Okei?

Odota, on näitä lisääkin!

Stanfordin yliopiston tuotantotalouden professori, Nobelpalkinnon saanut kirjailija, London Business Schoolin strategian ja yrittäjyyden professori sekä Pennsylvanian yliopiston johtamisen apulaisprofessori.

Joku ei kuulu joukkoon.

Kaksikymmentäkuusi vuotta sitten epäonnistuin pääsemään sisään, huolimatta loppuun asti edenneistä pääsykokeista, niin Torkkelin kuvataidelukioon kuin Taideteollisen korkeakoulun valokuvauslinjallekin.

Epäonnistuin pääsemään oppisopimuksella töihin ammattivalokuvaajalle (tosin mainittakoon, että tuo kariutui minusta riippumattomista syistä, ainakin niin sanoivat).

Aikuisiällä epäonnistuin suorittamaan kaksivuotisen koulutuksen ilman välivuotta. Epäonnistuin myös erikoisammattitutkinnon tekemisessä loppupapereihin saakka.

Hevosihmisenä onnistuin mutta positiivisen liiketuloksen tekevänä talliyrittäjänä epäonnistuin. Sen jälkeisessä ensimmäisessä ihan tavallisessa työssä eli kauppatätinä olisi vain tarvinnut kestää juosten kusten työnsä tekeminen, sekä väärin mitoitetun työajan että oman hitaan työtapansa takia.

Epäonnistuin.

Seuraavassa ihan tavallisessa työssä eli sihteerinä olisi vain pitänyt pysyä kasassa raskaan tunnelman paikassa, missä johtoportaassa oli jatkuva vääntö siitä, kuka oli johtoportaassa ja kuka ei. Avokonttori, raskas tunnelma ja minä, erityisherkkä.

Lopputulema ei liene yllätys mutta minut yllätti se, kuinka syvälle se heitti. (Opetti myös, isosti!!)

Mutta siis heiheiheihei, minä itsekäs kerpele! Eteenpäin!

Miten se tekstin alun lista, ja se joukosta poikkeava!?!

Se joka kärsi vatsavaivoista autiolla rannalla.

Minä.

Ullatuuuus?

Silloisen loppuun palamiseni talliyrittäjänä tajusin vasta kun lomamatkallamme Lofooteilla, autiolla rannalla telttayöpyessämme, kökin pusikossa ripuloimassa läpi yön, jo pitkään kipuilleen polveni kanssa.

(Kyllä, pakko tässä kertoa vaikket ehkä haluakaan tietää. Kyllä, vaati jännittävää akrobatiaa olla kyykyssä polven kanssa, mikä ei kestänyt kyykyssä oloa…)

Mutta hei. Paikka olisi voinut kuitenkin olla paskempikin! Ympärilläni oli niin paljon hyvää ja kaunista. Lampaat ihmettelemässä, huikeat jyrkänteet, aurinko pilviharson takana, Norjanmeri edessäni. Valtavasti tilaa, rannalla vain minä ja teltassa kuorsaava mieheni.

Oivallus omasta tilasta oli huikea. Oivalsin olevani elämässäni niin hävyksissä, niin syvällä ja totaalisen kadoksissa itseni kanssa.

Piirsin hiekkaan sydämen. Kirjoitin siihen Minna ❤ elämä.

Nauroin ääneen ällösiirappisuudelle (katsoin ensin ympärilleni, ettei kukaan näe hirnumistani…).

Silti. Ranta ja siellä oleminen oli kulminaatiopiste ja muisto sen maisemasta ja niistä fiiliksistä piirtyi vahvasti ja syvälle ja on antanut voimia monina sen jälkeisinäkin takkujen hetkinä.

Kun tarpeeksi kauan valuu alaspäin ja törmää pohjaan ei enää tajua siellä olemistaan. Muistan noina aikoina useasti kuvanneeni oloa Pelle Pelottomaksi, joka jotain miettiessään kulki kehää niin kauan, että porautui lattian läpi.

Tajusin oman tilani ja sen, mihin kitkerään ja rikkovaan suuntaan se perhettäni vie, mutten nähnyt keinoja päästä ylös. Pois sieltä syvältä.

Stanfordin yliopiston tuotantotalouden professori, Riitta Katila on sanonut, että ”Ihmisen pitäisi juhlia epäonnistumisiaan, jotta niitä uskallettaisiin tehdä enemmän. Mitä enemmän tulee epäonnistumisia, sitä enemmän tulee myös onnistumisia. Epäonnistumiset ruokkivat onnistumisia.”

”Insanity is doing the same thing over and over again and expecting different results.” (vapaasti suomennettuna ”Hulluutta on tehdä sama asia uudestaan ja uudestaan, odottaen eri lopputulosta.”).

Tätä Einstein ei ilmeisesti ole sanonut, mutta mikä on muistiin merkattu ainakin vuonna 1981, jenkkiläisessä alkoholistien perheiden tapaamisessa.

Muutamaa vuotta myöhemmin on saman kirjoittanut Nobelin kirjallisuuspalkinnon saanut kirjailija Samuel Beckett, ”Ever tried. Ever failed. No matter. Try again. Fail again. Fail better.”

(Erittäin vapaasti tulkittuna ”Koskaan kokeillut, koskaan epäonnistunut. Ei väliä. Kokeile uudestaan, epäonnistu uudestaan. Epäonnistu paremmin.”)

Naisten alusvaateinnovaattori ja miljardööri Sara Blakely on kertonut lapsuudessa isänsä kysyneen joka viikolla, missä lapset olivat kuluneella viikolla epäonnistuneet. Ei väheksyäkseen vaan tuupatakseen heitä kokeilemaan säännöllisesti uusia asioita.

Opettaakseen, että epäonnistumista ei ole epäonnistunut lopputulos vaan se, ettei ikinä yritä.

Mikko Kodisoja, Supercellin perustaja, nykyinen multimiljonääri on kertonut ”Aina silloin, kun tiimi päättää tappaa pelinsä, koolle kutsutaan koko Supercellin henkilökunta. Pidetään yhteinen post mortem. Siis muistotilaisuus vainajalle. Tilaisuudessa juodaan samppanjaa.

Ajatus on, että pettymyksestä huolimatta tehtiin oikein: yritettiin kovasti ja uskallettiin todeta, että ei tullut tarpeeksi hyvää.”

Kolme Sarendipin prinssiä?

Venetsialaismiehen vuonna 1557 kirjoittama, vuonna 1722 englanniksi ilmestynyt satu, minkä pohjalta englantilaismies innostui keksimään termin kuvaamaan yllättäviä, sattumalta tehtyjä löytöjä, jotka hänen mukaansa juontuivat ”sattumanvaraisesta terävä-älyisyydestä”.

Lopputulos voi olla jotain aivan muuta kuin mikä on asetettu tavoitteeksi. Monet isossakin mittakaavassa järkälemäisen suurista keksinnöistä ja oivalluksista ovat seurausta asiaan vihkiytymisestä ja kovasta työnteosta mutta myös sattumasta, epäonnistumisesta.

Rokote isorokkoon, Newtonin painovoimalait, penisilliini, post-it-viestilaput, röntgensäteet.

Serendipisyys. Asiaan perehtynyt mieli ja onnekas sattuma, mahdollisesti epäonnen kautta tehty oivallus. Kemisti Louis Pasteurin sanoista johdettu ”Chance favours the prepared mind.”, eli sattuma suosii valmistautunutta mieltä.

Miksi siis epäonnistun kaikessa? Epäonnistun useasti? Näitä kuulee kysyttävän paljon.

Olennaistahan EI ole epäonnistuminen, vaan mitä SEN JÄLKEEN tekee. Emme me kerrasta opi, vaan samaan virheeseen johtava tilanne tulee väistämättä eteemme uudestaan. Miten siis suhtaudumme ja toimimme seuraavan kerran, kun sama tilanne toistuu?

Oleellista myös olisi, että ymmärtäessään epäonnistumisensa, ei siihen johtanutta toimintaa tai ajatusmaailmaa enää jatkaisi, vaan osaisi peruuttaa, pakittaa, muuttaa ja muuttua.

Harmillista kyllä emme ilmeisesti kovin nopeasti opi, vahvana sananlaskuna kun kulkee ajatus pään seinään hakkaamisesta siihen asti, kunnes seinä hajoaa.

Englantilaiskirjailijan vuonna 1916 ja sittemmin myös Stephen Kingin käyttämä ”Kill your darlings” passaisi muillekin kuin kirjailijoille. Tappaisit rakkaimpasi eli uskaltaisit heivata ajatuksen tai asenteen tai mielipiteen (tai kirjailijoiden tapauksessa hahmon, juonikäänteen, tapahtuman tai muun vastaavan).

Tiputtaisit matkastasi jonkun mikä hidastaa kulkuasi, on tarpeeton rönsy, ohjaa väärään suuntaan. Asia, asenne, mielipide ja kyllä, myös ihminen, jos niin täytyy olla.

Sen sijaan, että hakkaisimme päätämme seinään, kunnes pää hajoaa, voisimmeko puntaroida eri vaihtoehtoja?

Tutkisimme seinää pidemmän matkan päästä, millainen se on kokonaisuutena, mitä sen ympärillä on, millainen tie johtaa seinän luo?

Tutkisimme seinän rakennetta ja eri kohtia? Voisimmeko päästä jostain eri kohdasta läpi ihan vain kävelemällä?

Voisinko miettiä miksi pitää seinää pitää takoa, mikä on sen arvoista? Pääsisinkö läpi, jos suostuisin ottamaan avun vastaan? Ketä siihen tarvitsisin?

Mitä jos kävelisin seinän vierustaa, sen antaman suunnan ja tuen turvin? Voisinko vain kääntyä takaisin tulosuuntaan, ja etsiä jos jostain menisikin aivan uusi polku, aivan eri suuntaan?

Tai jos tekisin laskelmia, mitä apuvälineitä tarvitsisin siihen, että saisin seinän lopullisesti kaadettua, tai pääsisin yli?

Löytyisikö joltain tikkaat? Trampoliini? Esteratsu? Tuulenpuuska ja iso leija? Lentokone? Paljon legoja tai rakennuspalikoita? Kameli, eikun kirahvi? Tunkki? Leka? Sellainen Gandalfin kotka, eikun haukka? Taikasauva?

Sen sijaan, että näkisin vain yhden mahdollisuuden, jääräpäisen ja itseäni satuttavan tavan mennä läpi juuri siitä kyseisestä kohdasta, voisin myös yrittää miettiä, mitä edellisellä kerralla tapahtui.

Koska jos kerran olen seinän tällä puolella, olen edelleen samalla puolella. Väärällä puolella. Olen siis lähtöpisteessa JA epäonnistuneena sekä kuhmu otsassa tai pää sijoiltaan.

Seurasin yksivuotiaan siskontyttäreni yrityksiä päästä istumaan tuolille. Otti kiinni käsinojista, nousi toisella jalalla varpaisilleen ja toista jalkaa nosti istuimelle. Ei onnistunut, kurotti jalkaa enemmän. Ei onnistunut neljännelläkään kerralla, hermostui.

Hetken kiukkusi ja aloitti alusta. Vaihtoi asentoa, yritti eri kohdasta, eri tavalla.

Pääsi istumaan.

Nauroi ja taputti itselleen, oli niin todellisen silminnähden tyytyväinen itseensä. (Ansaitsi myös meiltä aplodit ja suunnattomat kehut.)

Harmittaa niin vietävästi, etten ole osannut tuota. Olen missannut lukuisat juhlimisen mahdollisuudet. Harmittaa, etten ole ymmärtänyt palkita itseäni epäonnistumisistani, nostaa maljaa kaikille perse edellä puihin kiipeämisille.

En ole myöskään ymmärtänyt sitä, että epäonnistumiset olisi pitänyt toivottaa tervetulleeksi, istua alas ja tutkia ne läpikotaisin. Pohtia, mitä kaikkea hyvää epäonnistumiset ovat tuoneet mukanaan ja mitä ne tahtovat minulle kertoa.

Pohtia, että mitenkä meni noin niinku omasta mielestä.

Ehkä tärkeimpänä, varsinkin elämän synkempinä aikoina, pohtia, mitä olemme saaneet ja mihin päässeet, kaikista epäonnistumisistamme huolimatta.

Me niin usein pohdimme miksi aina minä, tai miksi aina epäonnistun. Kysy ensin kerralla toisin päin?!

Miten me opimme hyväksi virheiden tekijäksi?

Aloita tarkkailemalla lapsia? Ota mallia yrittämisestä ja erehtymisestä ja itselleen aplodien antamisesta? Lapset ovat tässä mestareita. Jos eivät, ei kukaan kävelisi tai kirjoittaisi tai puhuisi tai yhtään mitään, makaisi vain maassa, kiukutellen.

Yritys ja erehdys. Hurraa!!

Kehitys tulee haastamalla itsemme ja huomioimalla, miten homma etenee. Harjoittelemalla luovuutta ja epäonnistumista. Ensin pienesti, ettei koko elämä nyrjähdä sijoiltaan.

Jos omia asenteita ja luulojaan ei koskaan kyseenalaista, voi mennä itseltä ohi se tosiasia, että on voinut alun perinkin olla täydellisen väärässä. Varsinkin jos elää kuuntelematta muita ympärilläni.

”Minä itse!”, hankkiudu siitä eroon ja vikkelään. Heivaa myös ehdottomuus, jääräpäisyys ja perfektionismi, itsensä piiskaaminen ja armottomuus. (Voin tästä kertoa paljon. Kokemusasiantuntijana. Huoh.)

Pahinta on se, ettei uskalla tehdä valtaisia, kipeitä ja raskaita muutoksia korjatakseen vallitsevaa tilaansa tai tilannettaan. Ei uskalla nöyrtyä, peruuttaa tai tutkia uusia suuntia. Ei uskalla myöntää virheitään eikä oppia epäonnistumisestaan.

Kirjoituksen alun viisaiden ihmisten listasta viimeisenä professorin ja apulaisprofessorin ajatelmia siitä, miten voisimme kääntää epäonnistumiset voitoksemme, onnistumalla kolmessa asiassa.

Ensimmäisenä meidän olisi hyvä ymmärtää, että oman epäonnistumisensa tutkaileminen on se ainoa mahdollinen tapa päästä eteenpäin. (Kilpa)urheilijoista voisi ottaa mallia. Tuskinpa he pitkäksi aikaa jäävät suremaan epäonnistumistaan, vaan se läpikäydään ja sitten taas jatketaan eteenpäin. Rohkeampana, yhtä epäonnistumista valmiimpana kohti tavoitetta, tai osatavoitetta.

Toisena tärkeytenä olisi epäonnistumisien läpikäynti muiden kanssa. Supercellin koko väki on epäonnistuneen pelin kohtaloa mietittäessä paikalla, urheilija pohtii valmentajansa ja huoltojoukkojensa kanssa.

Miksi ihmeessä me ”tavalliset ihmiset” kuvittelemme, että meidän pitäisi pystyä pärjäämään yksin?

Kolmantena olisi hyvä ymmärtää, että vaikka elämässä onkin triljoona pientä osa-aluetta, liittyvät ne kaikki yhdeksi suureksi kokonaisuudeksi. Yhdessä asiassa epäonnistuminen ei ole koko elämä eikä kaiken tuho.

Se on VAIN yksi epäonnistuminen, VAIN yhdellä osa-alueella.

Vasta hetki sitten olen ymmärtänyt, että epäonnistumisien ja niiden tutkailun kautta ihminen pääsee eteenpäin. Kasvaa, jalostuu, saavuttaa toiveensa ja haaveensa.

Ei ole tarpeen, tai edes syytä toivoa ongelmatonta hetkeä, koska ei se elämä nyt vaan mene niin, ei ainakaan, jos on haaveita tai unelmia tai tahtoa kehittyä ja kasvaa ihmisenä.

Kun yksi asia epäonnistuu ja se saadaan käännettyä voitoksi, avaa se eteen seuraavan ongelman, ja niin edelleen, ja niin edelleen.

Nimenomaan tähän pitäisi pyrkiä.

Elämä kun PARHAIMMILLAAN on ongelmasta ongelmaan etenemistä.

Rakkaudella

Minna

P.S. Ensi keskiviikon postauksessa kirjoitan maallemuutosta, siitä kuinka yhdeksän vuotta sitten muutimme Espoosta tänne Päiväkummun tilalle Jokioisille.

 

 

Mielenkiintoista luettavaa:

Epäonnistumisia pitää juhlia, sanoo Stanfordin suomalaisprofessori – nyt hän kertoo, kuinka mokat ovat avain menestykseen, Virve Rissanen. HS 30.6.2017 https://www.hs.fi/teknologia/art-2000005273177.html

(Sara Blakely) https://www.rauhala.fi/blog/tyon-uusi-suunta-on-epaonnistua-ja-juhlia-sita

Supercellin salaisuus, Sami Sillanpää. HS 1.5.2020 https://dynamic.hs.fi/a/2020/supercell/

What Does It Mean to Kill Your Darlings?, Masterclass 18.1.2020 https://www.masterclass.com/articles/what-does-it-mean-to-kill-your-darlings#what-are-the-origins-of-the-phrase-kill-your-darlings

Harri Jalonen, 2.6.2016 https://www.harrijalonen.fi/fi/blogi/epaonnistua_voi_seka_hyodyllisella_etta_haitallisella_tavalla

Satu Pihlaja, 1.2.2018

https://www.satupihlaja.com/blogi/2018/2/1/miten-eponnistua-taitavasti

Increase your return on failure, Julian Birkinshaw & Martine Haas. Harward Business Review 05/2016 https://hbr.org/2016/05/increase-your-return-on-failure

(Mielenkiintoinen kuriositeetti Einsteinin sanomisista) Tracing quotations, Quotes Investigator. 23.3.2017. https://quoteinvestigator.com/2017/03/23/same/


One thought on “Epäonnistu, juhli ja opi

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s