Kaikki ammattini

”How to Be Everything: A Guide for Those Who (Still) Don’t Know What They Want to Be When They Grow Up”.

Elämääni voisi kuvailla Emilie Wapnickin kirjalla, joka juuri kiilasi ”nämä on luettava pikimiten”-listan kärkeen ja johon rakastuin jo pelkän nimen perusteella.

Näköjään meille omaa paikkaansa isosti etsiville on nykyään nimi. Multipotentialite. Multimahdollisuus.

Olen aina sanonut, etten tiedä mikä minusta tulee isona.

Sitä sanon edelleen, neljäkymmentäkaksivuotiaana. Tai nykyään uskallan jo muotoilla asian ”luulisin löytäneeni sen kombinaation, missä tahdon loistaa sekä oman ääneni ja  oman paikkani”.

Olen käyttänyt itseäni esimerkkinä, puhuessani teini-ikäisten poikieni tai jo nuoreen aikuisuuteen päässeen tyttäreni kanssa. Olen sanonut, että yrittäkää löytää se joku, mitä tahdotte kasvattaa isoksi, mitä haluatte seurata. Yrittäkää keksiä oppiala, mitä lähdette opiskelemaan. Yrittäkää löytää pitkäjänteisyys ja kyky katsoa eteenpäin.

Eikä niin, että itseänne sättivänä ja ahdistuneena loikitte asiasta ja (lyhyestä) koulutuksesta toiseen, lennosta kiinni napaten jostain koulusta tai ideasta. Miettien, miksei oma ”Tämä minä tahdon olla isona!”-ajatus meinaa alkaa valjeta.

”Pitäkää mieli ja silmät auki ja edes yrittäkää. Ettei teistä tule niin kuin minä.”

(Voin muuten käyttää itseäni esimerkkinä aikas helvetin monessa asiassa..)

Ehkä hiukan avaan tätä minun työ/ammattitaustaani.

Vedetään vuodet 1995-2018 pikakelauksella.

Kolmen ällän ylioppilas MYK:istä, Laajasalon kansanopiston vuoden mittainen kuvallisen viestinnän linja (koska TaiKin valokuvauslinjan ovet eivät auenneet, eivätkä myöskään paria vuotta myöhemmin Turun yliopiston kielenkääntäjälinjan ovet), parturi-kampaajan koulutus, kuntosali- ja aerobicohjaajakurssit, vajaaksi jääneet luovan kirjoittamisen verkko-opinnot, hevostenhoitajan tutkinto Hevosopistolla, muutamaa näyttöä vajaaksi jäänyt tallimestarin erikoisammattitutkinto Hevosopistolla sekä nyt ravitsemustieteen perusopinnot avoimessa yliopistossa.

Elämää riemastuttamassa ovat olleet ja/tai on edelleen kaksi mentaalipuolen diagnoosia & erityisherkkyys & ongelmat oman itsensä kantamisen kanssa, fitnesskilpailuajanjakso, kolme lasta ja mies kuka edelleen jaksaa minua, maallemuutto, yrittäjyys, teinien ongelmat, yksi burnout ja yksi lähes-burnout.

Työpaikkoina Mäkkäri kahdessa eri kaupungissa (olenkohan ainoa, kuka on jäänyt mäkkäristä äitiyslomalle??), parturi-kampaamo, neljä eri kuntosalia/ jumppakeskusta kolmessa eri kaupungissa, kolme eri hevostallia, korujentekijä, ruokakauppa ja kiinteistövälitysfirma. Oman yrityksen myötä hevostalli, valokuvaus, jumppa-, kunto- ja ravintovalmennus.

Luin tänään Hesarista juttua kundista, joka ei oikein tiennyt mikä hänestä tulisi. Ensimmäisessä kappaleessa jo iski liikutus. Juttu siis osui ja upposi.

”Lukiossa Joska Pyykköä alkoi ahdistaa. Pitäisi valita oma urapolku ja lähteä sille. Mutta entä jos ei ole mitään käsitystä siitä, mitä haluaa isona tehdä?”

Lisää jutusta poimittua:

”Suuntaa vaihtavia ja töistä ja harrastuksista toisiin siirtyviä voidaan helposti pitää ongelmatapauksina. Tästä ajattelusta Wapnick haluaa eroon. Multimahdollisuus on hänen mukaansa rikkaus, joka oikein ymmärrettynä voi tuoda ihmisestä esiin täysin uusia puolia.”

Hesarin jutun, Wapnickin ajatelmien ja tämän postauksen myötä saan keltaisesta muistikirjastani pyyhittyä yli seuraavat ajatukset; sellaisia mistä olin ajatellut kirjoittaa blogiini.

”Mä olen ihan maanantaikappale!”.

Myös ”Liian heikko? Liian päättämätön? Liian impulsiivinen? – Kaikki elämäni ammatit” saan nyt siirtää käytettyjen listaan.

Maailma alkaa olla täynnä nimiä. Nimityksiä. Diagnooseja. Kirjainyhdistelmiä.

Ehkä jo liikaakin.

Mutta pakko on kuitenkin sanoa, kuinka riemastuttavaa on, näin elon ja olon kannalta, saada tästä lukea. Että jos tätä multimahdollisuusasiaa ei nyt ihan Suuresti ja Tieteellisesti Tutkittu, niin ainakin on yleisesti todettu, että on meitä muitakin.

En ole ainoa. Enkä ole maanantaikappale.

Tai no, jos olen, niin omalla sekopäisen rakastettavalla tavallani.

Pahimmillaan me multimahdollisuustyypit kompuroimme vaihtoehtojen ahdistavassa maailmassa kärsien siitä suunnattomasti, ihmetellen mikä helvetti mättää kun ei mikään pysy ja jää tai edes avaudu.

Parhaimmillamme ja vahvuuksiimme kasvaneina kykenemme tekemään kaikkia niitä asioita, mitkä ovat matkassamme olleet kauan ja mihin oikeasti on suuri tunteen ja taidon palo.

Niin kuin minulla.

Hevoset vuodesta 1982, valokuvaus noin vuodesta 1987, liikunta ja ravitsemus vuodesta 2000, ihmisten kannustamisen ja heidän (näkyvien ja piilotettujen) tunteiden ja olotilojensa ymmärtämisen taito noin vuodesta 2011.

Nämä kaikki timanttini edelleen mukana, sielussani ja sydämessäni ja yrityksessäni.

Rakkaudella, Minna

P.S. Tämän postauksen kuvana on minun tatuointini, minkä aihio on ollut päässäni jo vuosikymmenen, ja mikä on kasvanut kanssani samaa vauhtia. Kaksi aurinkoa, toinen kaikkeni, toinen vaikeuteni. Minä siinä välissä taiteilemassa nuoralla.

(Tai no. Vähän huijasin, ei toi nyt ihan ole minä. Liian kauniit sääret.. 😀 )

Linkkejä:

Emiliestä ja hänen luomasta yhteisöstään: https://puttylike.com/about/

Postauksessa mainittu Hesarin juttu (tilaajille): https://www.hs.fi/elama/art-2000005990827.html

 


One thought on “Kaikki ammattini

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s