Memento vivere

Usvaa, kirkas taivas ja aurinko; näihin olen aina heikkona. Eilen sai (joutui?) puskea lumihommia ihan urakalla, tuntitolkulla. Tänään kun oli sopivasti väsytetty keho ja tyytyväinen mieli, tuntuivat usva ja aurinko ja taivas ja lumi niin kauniilta ja koskemattomilta.

Istuin metsässä, katselin hiljalleen leijuvia lumihiutaleita. Aivan valtavan rauhoittavaa niiden katselu oli (ja no okei, ehkä hiukan pöhköä..).

Aikaa sitten siirsin hevosia laitumelta pihattoon. Yksi kerrallaan, matkaa ehkä viisikymmentä metriä. Vein ensin yhden, sitten toisen. Pihatossa tervehtivät toisiaan kaula kaarella, jännittyneinä, siten kun nyt hevoset aina lähestyvät uutta hevosta. Tokihan ne pian hahmottivat, kuka kukin oli, ”aijaa okei sä ootkin sä” ja kukkoiluvaihe meni ohi.

Jäin tuota miettimään.

Hevoset olivat erossa toisistaan muutaman minuutin. Ihminen tietäisi, ”ai toi on toi, justhan me oltiin äsken yhdessä”, mutta hevoset, eläessään vain ja ainoastaan tätä tällä hetkellä käsillä olevaa hetkeä, ottavat kaiken uutena. Ja lähestyivät toisiaan kuin uutta.

Onhan ihmisaivojen erikoislaatuisuus mieletöntä. Muistamisessa ja muistoissa ja entisyydessä ja juurissa ja intuitiossa on omat hienoutensa, mutta millaisia riippoja ne kuitenkin toisinaan ovat!

Kuinka vapauttavaa olisi pystyä päästämään irti siitä, mikä äsken painoi sielussa ja sydämessä. Eikä niin, että se aiemmin vallalla ollut tilanne tai tunne tai eilisen huolet tai tulevaisuuden pelot painaisivat takaraivossa, vesittäen tätä hetkeä. Saati että joku aikaa sitten sisälle lukittu ohjaa kulkuasi ja tekojasi, ilman että sitä itse edes tajuat, ennen kuin se räjähtää jonkun silmille.

Kuinka minä nauttisin siitä, että aivoni joskus toimisivat kuin hevosilla! Kun ei olisi mitään muuta kuin vain nyt ja tässä.

Että vaan osaisi tässä hetkessä ollessaan nauttia vaikka taivaasta tai auringosta tai tähdistä.

Tai niistä hiljaa leijuvista lumihiutaleista.

Onhan eläimillä rauhallisempi ja vähemmän keskeytyksiä sisältävä elämä (tai no, miten sen helppouden nyt sitten ottaakaan; hevosilla on aika paljon pelättävää, ainakin omasta mielestään). Meidän ihmispolojen eloa niin kovin moni asia häiritsee, osa tarpeellisia ja osa täydellisen typeriä ja tarpeettomia, osa oikeita ja osa kuviteltuja.

Aivan liian paljon on sellaista, mikä vie huomiota pois tärkeistä asioista ja ihmisistä.

Memento mori, muista kuolevaisuutesi. Memento vivere, muistaa elää. Carpe diem, poimi päivä. Kaikki kolme ajatusta ihmiselosta.

Hassua.

Näitähän minä tänään tein, metsässä istuessani, lumihiutaleita katsellen.

Rakkaudella, Minna

P.S. Tässä on tänään illalla otettu kuva. Tuosta yläpuolelta, minun nimeäni klikkaamalla pääsee instaan. Siellä on myös tämänpäivänen kuva.

minna alaspää 180119


Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s